tiedekeskus

Museu do Amanhã – Brasilia katsoo tulevaisuuteen

Ma, 12/10/2018 - 10:33 Jari Mäkinen
Museu do Amanhã

Moni muistaa Rion olympiakisoista, sambasta tai rantaelämästä, mutta on siellä muutakin: muun muassa Museu do Amanhã, kerrassaan upea tiedemuseo, sekä brasilialaisen lentäjälegenda Santos Dumontin kotitalo.

”JoulukalenteriMuseu do Amanhã tarkoittaa Tulevaisuuden museota, mutta jos kävijä odottaa kohtaavansa siellä tulevaisuuden huikean teknomaailman välkkyvine valoineen ja robotteineen, joutuu hän pettymään: veistosmainen museo keskittyy enemmänkin ideoihin ja ajatuksiin kuin tavaroihin tai esineisiin.

Näyttelyt sekoittavat minimalistista taidetta tieteeseen ja tekniikkaan, ja kaikki on kääritty ehdottomasti wau-arkkitehtuuria edustavaan rakennukseen.

Viime joulukuussa avattu museo piti avata alun perin vuotta aikaisemmin Riossa pidettyjen jalkapallon maailmanmestaruuskisojen kynnyksellä, mutta yllättäen Praça Mauássa, Rion vanhan sataman vieressä olevan museon rakentaminen oli hitaampaa ja kalliimpaa kuin oletettiin. Tuloksena on kuitenkin upea, valkoinen rakennus, joka on toisaalta kuin valaan tai dinosauruksen luuranko, toisaalta suihkumoottori tai kummallinen ilmastointilaite. Tämä vaikutelma tulee museoon saavuttaessa näkyvästä suureta tuulettimelta näyttävästä koristeesta – vai käytetäänkö sitä oikeasti ilman imemiseen museon sisään?

Museo on esitteiden mukaan hyvin ympäristöystävällinen, sillä rakennuksen sanotaan olevan jopa 40% energiatehokkaampi kuin samankokoiset, normaalit museot.

Tärkeintä on kuitenkin luonnollisesti näyttely itse. Sen tarkoituksena on herättää ajatuksia, innostaa tutkimaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Ja jotta tulevaisuutta voisi rakentaa, pitää tuntea historiaa: siksi näyttely katsoo taaksepäin, esittelee nykymaailman suuntauksia ja hahmottelee maailmaa seuraavien 50 vuoden kuluessa. 

Aivan aluksi kävijöitä pommitetaankin noin 200 metriä pitkässä hallissa kysymyksillä. Mistä me tulemme, mitä me olemme, missä me olemme, minne olemme menossa ja kuinka voisimme siihen vaikuttaa?

Sen jälkeen museon keskellä on Stonehengeltä näyttävä kymmenmetristen digitaalisten toteemien rinki, jonka teemana on antroposeeni, eli nykyinen ihmisen aikakausi. Sitä voi pitää eräällä tapaa tuoreimpana geologisena aikakautena, jota määrittävät ihmisen tekemiset.

Suuri videopallo kertoo maapallon tarinasta ja tulevaisuudenkuvista, jännät kuutiot puolestaan selittävät biologiaa sekä elämää laajemmin.

Digitaalisessa näyttelyssä on näyttävyyden ja visuaalisuuden lisäksi se hyvä puoli, että sitä voi päivittää jatkuvasti. Ja näin nähtävästi tapahtuukin. Kaikki näyttelymateriaalit ovat portugalin lisäksi espanjaksi ja englanniksi – kieliversiotkin on helppo toteuttaa sähköisesti.

Tällä haavaa museossa on erikoisnäyttely brasilialaisesta ilmailupioneerista Alberto Santos-Dumontista, joka (kuten selviää eilisestä jutustamme) teki ensimmäisen moottorivoimin tehdyn lentokonelennon Euroopassa 110 vuotta sitten. Brasilialaiset ovat syystäkin ylpeitä maanmiehestään, vaikka hän elikin lähes koko elämänsä Ranskassa.

Museu do Amanhãan nettisivut ovat osoitteessa museudoamanha.org.br ja siellä selviää myös se, että nyt olympialaisten aikaan sisälle pääsee vain ostamalla lipun ennakkoon.

Jos Santos-Dumont kiinnostaa enemmänkin, kannattaa suunnata hänen kotitaloonsa Petrópoliksen kaupunkiin noin 70 kilometrin päähän Rio de Janeirosta. Museu Casa de Santos Dumont on lähes samassa kunnossa kuin se oli lentäjälegendan kuollessa vuonna 1932, mutta siellä on nyt lisäksi pieni näyttely hänen jäämistöstään sekä elämästään. 

Riossa on myös Museu de Astronomia e Ciências Afins, Tähtitieteen ja muiden tieteiden museo, joka kertoo kiinnostavan tarinan eteläisen pallonpuolen taivaan tutkimuksesta sekä brasilialaisesta tieteenhistoriasta yleisesti.

Rion Museu Histórico Nacional, vuonna 1922 perustettu Luonnonhistorian museo oli myös kerrassaan upea paikka, mutta valitettavasti se tuhoutui tulipanossa syyskuun 2018 alussa.

Juttu ilmestyi alun perin 7. elokuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Maailman upein dinosaurusmuseo

La, 12/08/2018 - 08:42 Jari Mäkinen
Sisäkuva museosta

Tiedemuseoita esittelevä sarja jatkuu dinosauruksilla. Maailman parhaaksi mainostaminen voi olla hieman liioiteltua, mutta Fukuin prefektuurin dinosaurusmuseo Japanissa on varmasti eräs huippupaikoista – ainakin paras tiedossamme oleva.

”JoulukalenteriFukui on Japanin keskiosassa Japaninmeren rannalla (siis maan länsipuolella) oleva yliopistokaupunki, joka on noussut kahdesti tuhkasta: ensin toisen maailmansodan lopussa vuonna 1945 ja sitten vuonna 1948 juuri jälleenrakennuksen jälkeen. 

Siellä sijaitseva dinosaurusmuseo katsoo kuitenkin aikaan hieman kauempana historiassa. Japanissa(kin) oli aikanaan, karkeasti ottaen aikavälillä 200-50 miljoonaa vuotta sitten, dinosauruksia ja niiden fossiileita on löydetty ennen kaikkea siellä Fukuin alueelta. 

Tuorein tapaus julkistettiin tämän vuoden helmikuussa, jolloin sikäläiset tutkijat kertoivat tunnistaneensa vuonna 2007 esiin kaivetuista noin 160 fossiilinpalasta uudenlaisen dinosauruksen, noin 120 miljoonaa vuotta sitten eläneen 25-kiloisen ja 2,5 metriä pitkän lentoliskon. Fukuivenatoriksi nimetty eläin oli ajalta, jolloin dinosauruksista alkoi kehittyä lintuja. Voisi sanoa, että Fukuivenator oli epäonnistunut lintu, mutta samalla se oli kohtalaisen näppärä peto. Siksipä sen koko nimi on Fukuivenator paradoxus, eli “Fukuin ristiriitainen metsästäjä."

Ei ole mikään ihme, että Fukuin dinosaurusmuseokin esittelee tätä oman alueensa omituista dinoakin, mutta museo ei suinkaan keskity vain omiin nurkkiinsa. 

Näyttelyssä ensin johdatellaan aiheeseen "Dinokatua" pitkin, eli kävijät kulkevat pitkää, eri puolilta maapalloa löydetyistä dinosauruksista kertovaa näyttelyhallia pitkin kohti varsinaista museon ydintä, suurta pyöreää tilaa, missä on koko joukko luonnollisen kokoisia dinosaurusten luurankoja ja malleja. 

Suurin osa luurangoista on kopioita, mutta mukana on myös aitoja ja oikeita. Ja kun japanissa ollaan, on hallissa myös luonnollisen näköisiä robottidinosauruksia, jotka elehtivät ja ärjyvät.

Museo sijaitsee oikealla dinosaurusfossiilin löytöpaikalla, ja tätä paikkaa myös pääsee katsomaan. Sen yhteydessä on "Dino Lab", missä kävijätkin pääsevät etsimään fossiileita sekä puhdistamaan ja tutkimaan oikeita dinosaurusten luita.

Suuren näyttelyhallin ympärillä ja yläpuolella, toisessa ja kolmannessa kerroksessa esitellään seikkaperäisesti dinosaurusteemaan liittyen maapallon historiaa, geologiaa ja elämän kehitystä. Niistä saa hyvän kokonaiskuvan siitä, missä kohtaa planeettamme ja sen asukkaiden tarinassa dinot oikeastaan ovat. 

Lapsille museossa on myös paljon nähtävää, sillä museota ympäröivässä puistossa on dinosaurusmalleja sekä leikkialue, missä pääsee luonnollisesti ratsastamaan dinosauruksilla ja paijaamaan / pelkäämään sellaisia.

Monista japanilaismuseoista poiketen tässä museossa on eriomainen englanninkielinen opastus!

Junamatka shinkansenilla Fukuihin Tokiosta kestää noin neljä tuntia ja Osakasta shinkansenilla noin kaksi tuntia. Osakan juna pysähtyy myös Kiotossa, mistä matkaa Fukuihin on puolisentoista tuntia. Liikennettä hoitaa Japanin läntinen rautatieyhtiö. Lentokoneella paikalle ei kannata pyrkiä.

Museon nettisivut: Fukuin prefektuurin dinosaurusmuseo

Juttu on julkaistu alun perin 26. heinäkuuta 2016.

Maanjäristyksiä Zürichissä

Pe, 12/07/2018 - 04:14 Jari Mäkinen

Tiedemuseosarjassa palataan nyt Eurooppaan: vuorossa on Zürichissä oleva focusTerra. Futuristisessa museossa on upea mineraalinäyttely sekä ainutlaatuinen maanjäristyssimulaattori.

”JoulukalenterifocusTerra on virallisesti sanottuna Sveitsin kuuluisan kansallisen teknillisen yliopiston ETH Zürichin (Eidgenössische Technische Hochschule Zürich) geotieteiden tutkimus- ja informaatiokeskus, joka tehtävänä on kertoa yleisölle – ja ennen kaikkea paikalla vieraileville koululaisryhmille – maapallosta ja muista planeetoista, niiden kehityksestä ja olemuksesta, sekä luonnonvarojen merkityksestä arkisessa elämässämme.

Sen museo tekeekin pieteetillä ja paikoitellen hieman kuivan tarkasti sekä syvällisesti, mutta siitä huolimatta epävirallisemmin sanottuna paikka on taivaallisen hieno paikka jokaiselle maapallosta ja/tai geologiasta kiinnostuneille.

Sisäänkäynti paikkaan on vaatimaton, sillä ulkopuolelta katsottuna kyseessä on vain yksi yliopiston rakennuksista. 1900-luvun alussa vanhatyylisesti tehtyä, vuonna 2009 täysin remontoitua rakennusta ulkopuolelta katsellessa ei usko mitä sisältä löytyy.

Pitkän, ikään kuin kallioperän läpi kulkevan käytävän jälkeen edessä avautuu suuri moderni halli, jonka keskellä on omituisen laajalta portaikolta näyttävä mineraalinäyttely. Mineraalit ovat kauniita, ne on laitettu esille nätisti, ja vaikka niistä ei sinällään olisi kiinnostunut, on näyttely (sekä "portaikko") sinällään erittäin hieno. 

Suurin osa vanhimmista näytteistä on peräisin Conrad Gessnerin (1516-1575) ja Johann Jakob Scheuchzerin (1672-1733) kokoelmista, jotka yhdistettiin vuonna 1859 Sveitsin valtion synnyn yhteydessä kansalliseksi mineraalikokoelmaksi. Sitä on luonnollisesti täydennetty koko ajan.

Osana näyttelyä on erilaisia maanperän tutkimuksessa käytettäviä laitteita sekä esimerkiksi porausnäytteitä ja seismometrejä, joita on myös alakerrassa portaikon luona. 

Koska kyseessä on myös toimiva yliopisto, on aulan ympärillä kerroksissa luentosaleja ja lukunurkkauksia opiskelijoille – sekä paljon kiinnostavia eri geologisten muodostelmien kolmiulotteisia mallikappaleita sekä karttoja. Nämä ovat toki aika friikkikamaa, ja osa niistä on tehty opetusvälineiksi aikana, jolloin nykyisistä virtuaalitodellisuuslaitteista ei osattu edes haaveilla.

Koillis-Sveitsissä, Appenzellin Alppeihin kuuluva, 2 502 metriä korkea Säntis on eräs pienoismallina oleva vuorenhuippu.

Vanhakaltaisuudessaan nämä mallit ovat kuitenkin sympaattisia, ja ennen kaikkea niiden esittämät asiat ovat kiehtovia: esimerkiksi vuoriston pienoismalli yhdistettynä geologiseen karttaan on yksinkertaisuudessaan upea ja erittäin visuaalinen.

Osa kaikkein hienoimmista tosin löytyi rakennuksen kellarista paikasta, minne kyllä pääsi helposti, mutta mitä kenties ei ollut tarkoitettu yleisölle...

Kellarissa on myös museon helmi: maanjäristyssimulaattori.

Se on hydraulisten aktuaattorien päällä oleva huone, millä on tavallisia kodin kalusteita ja varusteita, jotka on selvästi tehty heiteltäviksi. Lasimaljakkoja ei kannattaisikaan käyttää, sillä ne menisivät heti saman tien. Sisustus on karu, yksinkertainen ja Ikea-tyylinen, mutta tekee tehtävänsä.

Huoneen kulmassa on tietokone, jonka avulla opas valitsee erilaisia historian kuuluisia maanjäristyksiä. Esitys alkaa pienellä maanjäristyksiä ja niiden perusteita esittelevällä selityksellä, ja sen jälkeen käydään läpi eri tyyppisiä järistyksiä. Kobe, Aquila, Meksiko, Thaimaa...ja ammoinen San Francisco. Jokainen maanjäristys on erilainen sekoitus vaaka- ja pystytärinää, joka toisinaan on nopeaa ja rajua, toisinaan laajaa heittelyä. Kukin on eri tavalla tuhoavaa – ja aivan erilaiselta tuntuvaa.

Kun väkeä on vähän, opas laittaa mielellään järistyksiä uudelleenkin, jolloin niitä voi ikään kuin makustella mielessään. Bonuksena on simuloituja järistyksiä ja sellaisia, joilla voi osoittaa miten vaaka- ja pystyliikkeet esimerkiksi saavat aikaan erilaista tuhoa.

Lisäksi huoneella voi simuloida järistyksiä eri tyyppisten rakennusten eri kerroksissa; rajukin maanjäristys voi tuntua jopa kivalta huojumiselta pilvenpiirtäjän huipulla. 

focusTerran maanjäristyssimulaattori on jo sinällään käynnin väärti!

Museo on suljettu lauantaisin. Arkipäivinä se on avoinna klo 9-17 ja sunnuntaisin klo 10-16; sunnuntaina järjestetään myös kiertokäyntejä ilman ennakkovarausta. Osoite on Sonneggstrasse 5, minne mAppenzellinatkaa Zürichin päärautatieasemalta on vain noin 800 metriä (joen toisella puolella, lähellä Polybahn-vuoristojunan lähtöpaikkaa). 

Netissä museo on osoitteessa: www.focusterra.ethz.ch

Juttu on julkaistu alun perin 29. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Helmi Helsingissä: Tekniikan museo

Ke, 08/24/2016 - 12:39 Jari Mäkinen
Näkymä Etäunelmia -näyttelystä

Tieteellisteknisesti kiinnostavien paikkojen esittelymme ovat olleet pääasiassa ulkomailla, mutta nyt katsotaan Suomeen. Eräs pääkaupunkimme puolisalaisista helmistä on Tekniikan museo. Siellä on avautunut juuri uusi näyttely viestintäteknologian kehityksestä.

”JoulukalenteriTekniikan museo sijaitsee Helsingin Vanhassakaupungissa Vantaanjoen suulla sympaattisissa punatiilisissä taloissa, joissa toimi 1960-luvulle saakka Helsingin vesilaitos.

Suurin näyttelyrakennus on pyöreä halli, joka on peräisin 1870-luvulta. Kokonaisuuteen kuuluu myös Vantaanjoen toisella puolella oleva Voimalamuseo, josta johtaa putouksen yli silta Tekniikan museoon.

Museoksi paikka muutettiin vuonna 1969, näyttelyt avattiin vuonna 1972 ja nyt se on tekniikan alan valtakunnallinen erikoismuseo. 

Tekniikan museo on ollut pitkään hieman vanhahtava, mutta sinällään toki kiinnostava. Tekniikasta kiinnostuneen kannalta hyvinkin kiinnostava! 

Esillä ovat Suomen vanhin tietokone ESKO ja paljon muuta suomalaiskansallisesti tärkeää tekniikkaa koneteollisuudesta metsäteollisuuteen, hissejä, turbiineita ja paljon muuta.

Museossa on pidetty useita hienosti toteutettuja erikoisnäyttelyitä, ja perusnäyttelyäkin on uudistettu vähitellen, mutta silti se ennätti hieman nuupahtaa, ennen kuin vuodesta 2015 alkaen on museota remontoitu ja uudistettu nykyaikaisemmaksi.

Kokonaan kiinni museota ei ole laitettu, vaan uudistuksia on tehty vähitellen ja tuoreimpana esimerkkinä tästä on viestintätekniikan osaston uudistaminen. Ensi vuonna on vuorossa tekniikan ja teollisuuden kehityspolkuja Suomessa viimeisen sadan ajalta esittelevä näyttely Tekniikan maa.

Siihen liittyen Tekniikan museossa avautuu juuri uusi "Etäunelmia - yhteys yli ajan ja paikan" -niminen näyttely. Se kertoo kertoo ajan ja paikan ylittämisen historiasta sähköisten viestintävälineiden avulla.

Etäunelmia -näyttelyä

Museon tiedotteen mukaan Etäunelmia kertoo siitä, miten eri aikoina on unelmoitu yhteydestä yli ajan ja paikan. Näyttely valottaa millaisia teknisiä verkostoja ja laitteita on rakennettu sekä miten uudet viestintävälineet on otettu käyttöön ja löytäneet paikkansa arjessa.

Näyttelyssä tutustutaan viestintätekniikan keksintöihin ja niiden taustalla olevaan unelmaan paikasta ja ajasta riippumattomasta yhteydenpidosta. 

Luonnollisesti näyttelyssä on kotimainen näkökulma: esimerkiksi suomalainen keksijä Erik Tigerstedt ideoi jo 1920-luvulla sähköiseksi silmäksi nimeämänsä laitteen, jonka avulla olisi voinut saada kuva- ja ääniyhteyden toiselle puolelle maailmaa. Esillä on myös Euroopan ensimmäinen digitaalinen puhelinvaihde Nokian DX200 sekä kännykkätekniikan koko kehityskaari mukaan lukien Mobiran varhaiset tekstiviestilaitteet. 

Esillä on yli 100 esinettä 1800-luvun lopulta nykypäivään. 

Menneiden vuosikymmenten maailmaan voi uppoutua seuraamalla 1960-luvun olohuoneessa suoraa tv-lähetystä Neil Armstrongin ensiaskelista kuussa. 1990-luvun sohvalta voi mm. seurata televisio-ohjelmaa, joka esittelee ihmeellisen internetin käyttöä ja 2010-luvun olohuoneessa tutustutaan videoblogeihin.  Katsottavana on myös muita jänniä otoksia museon laajasta kuva- ja filmiarkistosta.

Näyttely on myös interaktiivinen, eli kävijät saavat itse kokeilla, koskea ja osallistua. Tarjolla on mm. morsetustaitojen testaamista, piirilevyn rakentamista, sitaattipelin pelaamista ja modeemin rutinaa – siis sitä ääntä, joka kuului luurista, kun internet-yhteys vielä muutama vuosikymmen sitten otettiin modeemin kautta.  

Näyttelyn avautumista juhlitaan avoimien ovien avajaistapahtumassa lauantaina 10.9.2016. Avajaistapahtumaa tähdittää mm. taiteen moniottelija M.A.Numminen, joka kertoo tilaisuudessa omasta suhteestaan radioamatööritoimintaan ja näyttelyssä esillä olevasta DX-radiostaan. Radioamatööriyteen pääsee myös tutustumaan käytännössä Suomen radioamatööriliiton sähkötyspisteillä. 

Tiedetuubin Klubi pääsee tutkimaan näyttelyä (ja samalla koko museota) tuoreeltaan seuraavana päivänä, eli sunnuntaina 11. syyskuuta. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, niin liity mukaan klubiin!

Lisätietoja Tekniikan museosta on museon nettisivuilla: tekniikanmuseo.fi

Jutun näyttelykuvat: Tekniikan museo / Lotta Räsänen.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Teleskooppimuseoiden kamppailu Middelburgissa

Ti, 08/23/2016 - 14:10 Jari Mäkinen

Leidenin Boerhaave-museon jutun innottamana lukija kyseli lisää mahdollisesta museosta paikassa, missä kaukoputki keksittiin. Tässä tulee – tuplasti!

”KesälläPaikan nimi on Middelburg, ja se sijaitsee Alankomaissa maan länsiosassa, hyvin lähellä Belgian rajaa. Sinne ei vie moottoritietä, eikä junallakaan pääse Hollannin suurimmista kaupungeista suoraan, joten se ei sovellu pikavisiitin kohteeksi. Sen sijaan kaupunki on hyvin sympaattinen, maisemat ympäristössä mainioita ja matka sinne kulkee – jos niin haluaa – Alankomaita merta vastaan suojaavan suuren patosysteemin, Delta Worksin kautta. 

Delta Works sinällään olisi jutun väärti, mutta pysytään nyt Middelburgissa ja kaukoputkessa.

Tarinan mukaan ensimmäisen kaukoputken teki saksalaissyntyinen, parikymppisenä silmälasintekijänä Middelburggiin asettunut Hans Lippershey. Hän keksi laittaa kaksi ensimmäisenä laittaa peräkkäin kaksi sopivaa linssiä, jolloin tuloksena oli maisemaa katsomissuunnassa suurentanut laite. Kun linssit laitettiin hajavalolta suojanneen putken päihin, oli tuloksena kaukoputki.

Lippershey ei kuikenkaan ollut yksin, vaan samaan aikaan joko toisistaan tietämättä tai toisensa keksintöä kopioiden ja parannellen ensimmäisiä kaukoputkia tekivät myös herrat  Zacharias Jansen ja Jacob Metius.

Kertomuksesta riippuen joku heistä oli ensimmäisen kaukoputken tekijä, mutta Lippershey anoi ensimmäisenä kaukoputkelle patenttia. Tämä tapahtui 2. lokakuuta 1608 ja keksinnön kuvauksena oli "laite, jolla kaukana olevat asiat näkyvät aivan kuin ne olisivat lähellä". Metius esitti paria viikkoa myöhemmin samankaltaisen patenttianomuksen.

Kumpikaan ei saanut patenttia, koska samoihin aikoihin muutkin linssintekijät esittivät patenttia kaukoputkelle, mukaan luettuna Jansen, joskin Alankomaiden hallitus hankki Lippersheyn piirrustukset itselleen ja palkitsi hänet varsin mukavasti.

Tieto keksinnöstä levisi nopeasti, ja paitsi että kaukoputkia alettiin tehdä muuallakin, myös muut maat totesivat heidän linssimaakariensa keksineen jo teleskoopin.

Kaukoputken alkuperäinen nimi oli muuten "perspektiivilasi", ja sanan "teleskooppi" keksi italialainen Giovanni Demisiani vasta vuonna 1611.

Lippershey ensimmäisen kaukoputken suurensi vaatimattomasti kolminkertaisesti kuvansa. Galileo Galilei puolestaan kehitti kaukoputkea olennaisesti paremmaksi ja keksi käyttää sitä myös tähtitieteellisiin havaintoihin.

Mikä on vanhin esillä oleva kaukoputki?

Joka tapauksessa maailman ensimmäiset kaukoputket tehtiin Middelburgissa ja siellä niitä nyt myös esitellään.

Kaupungin keskellä, hyvin lähellä paikkaa, missä Lippersheyn puoti aikanaan oli, on nyt Zeeuws-museo. Kyseessä on monia Middelburgiin liittyviä aisioita esittelevä museo, ja esillä on ennen kaikkea koriste-esineitä ja gobeliineja. Mutta mukana on myös tieteellisiä instrumentteja – sekä eräs ensimmäisistä kaukoputkista.

Zacharias Jansenin vuonna 1608 tekemä kaukoputki.

Kaukoputkiasiaa enemmän kaipaavalle Zeeuws-museo on kuitenkin pettymys, etenkin kun siellä ei selvästi haluta kertoa kaupungissa olevasta enemmän asiaan vihkiytyneestä paikasta: Middelburgin tähtitieteellisen seuran tähtitornista

Jotenkin tuntuu siltä, että Zeeuws-museon kuraattorit ovat innostuneempia käsitöistä ja taideteollisuudesta, ja ovat joutuneet esittelemään kaukoputkea ja muuta sellaista vain olosuhteiden pakosta. Oman alansa kuraattorit kyllä hoitavat hyvin ja näiden aiheiden suhteen museo onkin hyvä.

Niinpä museon ja tähtiyhdisyksen välillä on selvästi jotain kahnausta, mutta satunnaisen turistin ei kannata tästä välittää, vaan suunnata Philippus Landsbergenin nimeä kantavaan observatorioon. Siellä on myös pieni kaukoputkinäyttely, joka pienestä koostaan huolimatta on kiinnostava.

Valitettavasti museo on auki vain tilauksesta, joten kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä tähtiyhdistykseen ennen paikalle saapumista.

Middelburg kaukoputkineen ei ole sinällään matkan väärti, mutta tähtitiedefriikille luonnollisesti on suuri ilo käydä olla paikalla, missä kaukoputki keksittiin. Kun kaupungin yhdistää muuhun turismiin matkan varrella, niin silloin siellä kannattaa vähemmänkin kiinnostuneen poiketa putkia ihmettelemässä.

Muiden kannattaa odottaa erityisesti kaukoputken kunniaksi suunnitteilla olevaa Hans Lipperhey -museota, mutta kaupungissa selvästikin olevien ristivetojen vuoksi sen avautumista ei kannata odottaa ihan heti.

Louwmanin teleskooppikokoelma

Yllättäen paras vanhojen kaukoputkien kokoelma Hollannissa – ja eräs parhaimmista koko maailmassa – on aivan Leidenin vieressä, Haagiin vievän A44-tien varressa: Louwman-museo.

Pieter Louwman oli 1930-luvulla Dodge-autojen maahantuoja Alankomaissa, ja hän onnistui keräämään liiketoimillaan varsin paljon rahaa. Hän sijoitti sitä ostamalla autoja, ja hänen jälkeläisensä tekivät näistä autoista museon. Esillä on yli 230 enemmän tai vähemmän harvinaista autoa.

Niiden ohessa museossa on myös eräs maailman laajimmista kaukoputkikokoelmista ja siihen kuuluu myös hollantilaiskaukoputkia vuodelta 1608. Ne kenties ovat kaikkein vanhimmat esillä olevat kaukoputket. 

Ja mitä vanhimpiin teleskooppeihin tulee, niin näyttelyssä on myös eräs ensimmäisistä peiliteleskoopeista...

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Hollantilaismuseo, missä laitetaan sikoja palasiksi

Su, 08/21/2016 - 18:23 Jari Mäkinen

Tämä museo on todellinen helmi: vain pienen junamatkan päässä Amsterdamin kaikista turistiriennoista on yliopistokaupunki Leiden, missä monien muiden museoiden joukossa on Boerhaave. Siellä on monen tieteenalan historiaa niin kauniisti ja laajasti tarjolla, että kokenuttakin näkijää alkaa huimata.

”KesälläOtsikko pitää paikkansa, tosin siat eivät ole eläviä.

Leidenissä oli aikanaan eräs ensimmäisistä anatomisista teattereista, missä tehtiin ruumiinavauksia yleisön katsellessa. Suuri osa tapahtuman seuraajista oli luonnollisesti alan opiskelijoita, mutta melkeinpä kuka tahansa kiinnostunut saattoi tulla katsomaan miltä ihminen näyttää sisältä.

Tämä kuulostaa hurjalta, mutta tuohon aikaan ainoa tapa näyttää ihmisen sisuskaluja oli oikeasti ottaa ne esille ja näyttää – ja esimerkiksi kuolleiden vankien tai laitapuolen eläjien ruumiita oli hyvin saatavilla, eikä niiden käyttäminen ollut moraalisesti tuomittavaa. 

Museon suurelta osin alkuperäinen, tosin museoon muualta siirretty kaunis puurakenteinen anatominen teatteri on edelleen käytössä. Erikoispäivinä siinä tehdään eläinten dissektioita, mutta yleensä turvaudutaan virtuaalitodellisuuteen. Vanhoihin raameihin on ahdettu projektoreita, joilla tapahtuma voidaan heijastaa tapahtuvaksi (sopivan häveliäästi), mutta lisäksi teatteria voidaan käyttää monien puiden asioiden selittämiseen. Sen katto muuttuu planetaarioksi, aikakoneeksi tai miksi muuksi tahansa tilanteen mukaan.

Anatominen teatteri

Anatominen teatteri on toki vain osa museota, jonka on ristitty Hermann Boerhaaven mukaan. 

Hän oli hollantilainen lääkäri, kasvitieteilijä ja kemisti, joka toimi 1700-luvun alussa Leidenin yliopistossa professorina ja tuli kuuluisaksi siitä, että hän eristi ensimmäisenä urean virtsasta. Hänen kenties suurempi ansionsa oli lääketieteen opetuksen kehittäminen, mistä anatominen teatteri oli yksi esimerkki. Lisäksi hänen johdollaan tehtiin runsaasti laitteita sekä mallikuvia elimistä ja ihmisen osista, niin terveistä kuin erilaisten sairauksien muuttamista. Näitä käytettiin apuna lääkärien koulutuksessa.

Boerhaaven museon lääketieteellinen kokoelma onkin komea, ja sitä on luonnollisesti täydennetty myöhemmillä näyttelyesineillä.

Kuvissa ylhäällä on autenttisen näköisiä ihmisen elinten mallikappaleita ja kuntoiluvälineitä 1800-luvulta. Huomaa, että osa laitteista on tehty täyspitkään hameeseen pukeutuneiden naisten käytettäväksi!

Kaksi muuta herraa: Onnes & Huygens

Lääketieteen lisäksi museossa on kaksi muuta pääteemaa, jotka molemmat nivoutuvat Alankomaihin, ja ennen kaikkea Leideniin.

Kuten tiedetään, tehtiin ensimmäiset kunnolliset ja käyttökelpoiset kaukoputken Hollannissa. Paikka oli tarkkaan ottaen Middelburg lähellä nykyistä Belgian rajaa, mutta pian kaukoputken "keksimisen" ja Galileo Galilein kuuluisien havaintojen jälkeen myös hollantilaistähtitieteilijät ottivat kaukoputken käyttöönsä. He myös parantelivat sitä olennaisesti.

Eräs näistä tähtitieteilijöistä oli Christiaan Huygens, joka syntyi Leidenin luona Haagissa ja opiskeli Leidenissä, joskin hän teki suurimman osan työstään Ranskassa, Pariisissa. 

Huygens on kuuluisin Saturnuksen tutkimisesta ja hän selitti ensimmäisenä sen omituiset renkaat sekä löysi Saturnuksen suurimman kuun Titanin. Apunaan hänellä oli uudenlaisia kaukoputkia, joita Boerhaavessa on muutamia. Lisäksi esillä on Huygensin muistikirjoja ja muuta häneen liittyvää materiaalia, kuten myös hänen keksimiään kelloja. Huygens muun muassa kehitti ensimmäisenä heilurikellon.

Luonnollisesti näyttely kertoo koko kaukoputken tarinan alun ja näyttää millaisia olivat ensimmäiset kaukoputket. Nykynäkökulmasta ne olivat kaameita rimpuloita!

Toinen merkkihenkilö on Kamerlich Onnes, joka onnistui ensimmäisenä nesteyttämään heliumin vuonna 1908. Tämä tapahtui parin korttelin päässä museosta, nykyisin Leidenin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan käytössä olevan rakennuksen kulmassa olleessa laboratoriossa. 

Esillä museossa on suuri osa laboratorion laitteista, kuten myös paljon muuta kylmien lämpötilojen tutkimuksessa käytettyjä vempeleitä. Niihin kuuluu myös koelaitteisto, jolla Onnes löysi suprajohtavuuden vuonna 1911. 

Tunnin päässä Amsterdamista

Boerhaave-museo on siis hyvin tehty, klassinen tieteen historiaan keskittynyt museo, mutta se on samalla hyvin eläväinen. Paitsi että anatominen teatteri on itse asiassa virtuaalitodellisuustila, ovat museon kuvaruutuihin perustuvat näyttelyopasteet erinomaisia ja tarjoavat paljon lisätietoa.

Museossa on yhtenään myös erikoistapahtumia ja tutkijavierailuita. Ennen käyntiä kannattaakin katsoa museon nettisivuilta mitä kaikkea on tapahtumassa. Kuten monissa paikoissa Hollannissa, on oikeastaan kaikki informaatio saatavissa myös englanniksi.

Ulkoisesti varsin vaatimaton Boerhaave sijaitsee kaupungin keskustassa, aivan sen keskeisen kävelykadun luona, ja kävelymatka sinne rautatieasemalta kestää vain vajaat kymmenisen minuuttia. Kun mukaan laskee vielä noin 35-45 minuuttia kestävän junamatkan Amsterdamista, on museo siis tunnin matkan päässä. Monet junista pysähtyvät myös lentoasemalla, joten Leiden ja Boerhaave ovat hyvä toimintavinkki myös jatkolentoa Schipholin asemalla odottaville.

Nyt vuonna 2016 museossa on meneillään suuri remontti, joten sen valmistumista odotellessa kannattaa muistaa muita Leidenissä olevia kiinnostavia museoita:

Kasvitieteellinen puutarha Hortus ja vanha observatorio
Sijaitsevat yliopiston vanhan päärakennuksen vieressä. Kyseessä on eräs maailman vanhimmista kasvitieteellisistä puutarhoista, ja sen trooppisten kasvien osasto sekä orkideakasvihuone ovat maailmankuuluja. Observatorio on myös eräs maailman ensimmäisistä varta vasten tähtitieteellisiä havaintoja varten tehdyistä observatorioista.

Sieboldhuis
Lähellä kasvitieteellistä, Rapenburg-kanaalin varrella on erinomainen japanilaista kulttuuria esittelevä Siebold-talo, eli hollanniksi Sieboldhuis. Museo sijaitsee alun perin saksalaisen, mutta Leidenissä vaikuttaneen Philipp Franz von Sieboldin entisessä kotitalossa. von Siebold toimi diplomaattina ja kauppiaana Japanissa 1800-luvulla maan ollessa hyvin suljettu, ja keräsi sieltä erityisen kauniin ja tieteellisesti kiinnostavan kokoelman tavaroita, karttoja, täytettyjä eläimiä ja muuta kiinnostavaa.

Naturalis
Koko nimeltään Naturalis-biodiversiteettikeskus on suuri luonnonhistoriallinen museo, joka ei tyytynyt olemaan vain täytettyjen eläinten näyttely, vaan laajeni elämää kaikissa muodoissaan sekä elämän tarinaa esitteleväksi tiedekeskukseksi. Museo sijaitsee hieman Leidenin keskustan ulkopuolella, mutta on lähellä (myös ydinkeskustan reunalla olevan) rautatieaseman luona.

Museum Volkenkunde
Kansantieteellinen museo, joka on paitsi hengästyttävän suuri, niin myös hyvin tehty. Sijaitsee kaupungin keskustassa, hyvin lähellä rautatieasemaa.

Oudheden
Leideissä sijaitsee yllättäen myös Alankomaiden kansallinen egyptiläiskokoelma, joka vanhan siirtomaavallan tyyliin on aika suuri. Rapenburgin varrella, lähellä kasvitieteellistä museota ja Sieboldhuisia oleva museo on mainio, mutta etenkin sen yläkertaan tehty aivan uusi ihmiskulttuurin historiaa läpikäyvä osa on todella hieno!

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Tässä museossa voi ihailla Ranskan presidentin lentotoilettia

Ke, 08/17/2016 - 10:35 Jari Mäkinen
Concirde 002:n WC

Tiedehenkisten paikkojen listaus jatkuu elokuun loppuun saakka, ja pysytään vielä Ranskassa. Itse asiassa hyvin lähellä edellistä paikkaa, sillä Pic du Midin observatoriolta on vain parin tunnin ajomatka Toulouseen. Siellä sijaitsee Aeroscopia, Euroopan uusin ilmailumuseo.

”KesälläJos missä, niin Toulousessa olisi pitänyt olla kunnollinen ilmailumuseo jo pitkään. Kyseessä on eurooppalaisen ilmailun pääkaupunki, mistä on lennetty 1920-luvulta alkaen maailman ääriin ja missä on valmistettu mitä erilaisimpia lentokoneita ensimmäisen maailmansodan hävittäjistä Concorde-yliäänimatkustajakoneiden kautta nykyisiin Airbuseihin sekä ATR-potkuriturbiinikoneisiin.

Mutta ei, ennen viime vuonna avattua Aeroscopiaa museon virka hoiti Airbusin tehtaan luona lentoaseman hylätyssä kulmassa ollut kaikenkarvaisten lentokoneiden parkkipaikka. 

Paikka oli ilmailufriikille hyvin jännä, mutta ei lainkaan sopiva ilmailuhistorian merkkipaaluille. Tarmacilla lepäsivät sään armoilla niin Caravellen, Concorden kuin alkuperäisen Airbusin prototyypit.

Koneista piti huolta pieni Ailes Anciennes -yhdistys (Vanhat Siivet), ja yleisö pääsi paikalle aina silloin tällöin, kun yhdistys piti ovia avoinna. Tosin silloin ovet olivat todella avoinna, koska kiinnostuneelle kävijälle näytettiin kaikki Concorden peräpyörästä omituisen Deux Ponts -lentokoneen yläkertaohjaamoon.

Idea kunnollisesta museosta eli jo pitkään, mutta 1980-luvulla se alkoi muuttua konkreettiseksi. Mutta kunnolla asia nytkähti eteenpäin 2000-luvun alussa, kun Toulousen ja Blagnacin kylän (missä lentoasema varsinaisesti sijaitsee) päättäjien vaihduttua.

Vuonna 2006 tulevan museon paikaksi valittiin Blagnacin lentokentän koilliskulmassa oleva alue, aivan Airbusin A380-koneille rakentaman kokoonpanohallin vieressä. Rakennukselle palkattiin arkkitehti ja museota alettiin kunnolla suunnitella.

Tosin nyt taas paikallispolitiikka heitti kapuloita rattaisiin, ja budjettileikkauksen vuoksi museota jouduttiin pienentämään kovasti siitä mikä oli ajatus. Tämän itse asiassa näkee museosta nyt, sillä sen paikalle mahtuisi melkein toinen mokoma lisää ja tällaisenaan se on hieman puolivalmiin tuntuinen. Mutta toki ihan hyvä näinkin!

Rakentaminen alkoi vuonna 2011, mutta sitten rakennusyhtiö meni nurin. Sen tilalle saatiin toinen, lisähintaa tietysti maksaen, ja viimein maaliskuussa 2014 rullattiin ensimmäiset koneet museon sisälle. 

Avajaisia vietettiin 13. tammikuuta 2015 ja seuraavana päivänä ovet avautuivat suurelle yleisölle.

Museon suuri lentokonehalli on pakattu täyteen. Ailes Anciennes -yhdistyksen koneiden lisäksi kokoelmassa on Ranskan kansallisen ilmailu- ja avaruusakatemian koneita sekä lentokoneenvalmistajien lahjoituksia, jotka muodostavat kattavan otoksen Ranskan siviili-ilmailusta 1950-luvulta alkaen Toulousen näkökulmasta. 

Sotilaskoneita on myös mukana, mutta vain muutamia. Niinpä Toulouse museo ei yritä astua Pariisin Le Bourget’ssa olevan ilmailu- ja avaruusmuseon varpaille, vaan se täydentää sitä.

Hallissa on kolme kookasta konetta, jotka ovatkin museon helmet: yliäänikone Concorden toinen valmistunut yksilö (ja samalla ensimmäinen sarjatuotantomalli), ensimmäinen Airbus A300 sekä Super Gubby -rahtikone, jolla ensimmäisten Airbusien osia kuljetettiin ympäri Eurooppaa olleista teollisuuslaitoksista loppukokoonpanoa varten Toulouseen.

Koneiden sisälle pääsee myös käymään: Super Gubbyn suuri rahtitila toimii myös elokuvasalina, A300:n sisäseiniä on korvattu läpinäkyvillä pleksilevyillä ja Concorden läpi pääsee kävelemään. 

Etenkin Concorde yllättää: sen sisätilat ovat matalat, matkustamo kapea, ikkunat pieniä ja ovi eriskummallinen, avattaessa osittain kasaan taittuva. Koska kyseessä oli Concorden prototyyppi, on sen sisällä koelentovarustusta – ja myös VIP-osa leveine nahkapenkkeineen: Ranskan presidentti Valéry Giscard d’Estaing käytti konetta valtiovierailuihin.

Ulkona museolla on vielä toinen Concorde sekä Caravelle, kone, joka tuli vanhemmille suomalaisille tutuksi Finnairin laivastosta 1960-luvulta 1980-luvun puoliväliin saakka. Niiden seurana ulkona seisoo Airbusin sotilaskuljetuskoneen A400M:n prototyyppi.

Toulousen alueen vanhempaa ilmailuhistoriaa esitellään kattavasti pienoismallein ja videoin. Kaikkiaan pienoismalleja on museossa nyt noin 30, ja osa niistä on todella hienosti tehtyjä.

 

Sisäkuvia
Sisäkuvia

Kymmeniä koneita taivasalla

Lisää lentokoneita löytyy museon vierestä, minne Ailes Anciennes -yhdistyksen "lentokonekaatopaikka" on nyt siirretty. Sitä on siistitty ja järjestelty, ja se on kerrassaan sympaattinen, koska siellä koneita pääsee kopistelemaan, koskettelemaan ja katselemaan. Niiden ohjaamoihin pääsee istumaan ja jos haluaa, niin myös renkaita voi potkia.

Museon jäsenet entisöivät niitä ja kertovat mielellään koneiden historiasta sekä siitä, mitä niille ollaan tekemässä. Koska englanti on ilmailun kieli, myös ranskaa taitamaton tulee toimeen. Sama pätee myös museoon, missä opasteet ja tekstit ovat englannin lisäksi espanjaksi.

Siellä kuningatar on ehdottomasti alla olevassa kuvassa oleva Breguet Deux-Ponts, eli “Kaksikerroksinen”. Koneharvinaisuudessa on kaksi kerrosta, ja matkustajaversiona siihen mahtui 59 matkustajaa yläkannelle ja 48 alakannelle. Tämä restauroitavana oleva kone on kuitenkin sotilaskäyttöön tehty rahtiversio 765 Sahara. Kun kauniisti pyytää, voi tämänkin koneen sisälle päästä ihmettelemään.

 

Airbusille kylään

Museosta pääsee myös useita kertoja päivässä kiertokäynneille Airbusien tehtaille. Airbus on ollut edelläkävijä Euroopassa teollisuusturismissa, ja sen tuotantolaitoksissa on ollut jo parinkymmenen vuoden ajan erityisesti kiertokäyntejä varten tehty reitti, mistä on päässyt katsomaan aitiopaikalta liikennelentokoneiden tekemistä.

Nyt yhden reitin sijaan tarjolla on kolme eri teemaista kiertokäyntiä: yksi näyttää yleiskatsauksen, toinen keskittyy superjumbo A380:n ympärille ja kolmas uusien tuotantolaitosten vihreyteen. Kyllä, käynnit ovat luonnollisesti Airbusin PR-toimintaa – mutta hyvällä maulla tehtyjä.

Aéroscopia

Nettisivu: musee-aeroscopia.fr

Avoinna joka päivä 9.30 - 18.00 (loma-aikaan klo 19 saakka). Ailes Anciennes-yhdistyksen konepuisto on avoinna tiistaisin ja torstaisin klo 14-18 ja lauantaisin 9.30 - 18.00.

Osoite: Allée André Turcat, 31700 Blagnac.
Autolla saapuessa seuraa opastusta museoon tai tekstiä “Aéroconstellation”. Osoite näkyy myös yleisimmissä GPS-laitteissa. Toulousen keskustasta pääsee paikalle raitiolinjalla 1 suuntaan Aéroconstellation. Pysäkiltä (Beauzelle-Aeroscopia) joutuu toistaiseksi kävelemään rakenteilla olevan asuntoalueen läpi (viitoitettua reittiä pitkin) museolle noin 800 metrin matkan.

Huom: Airbus-käynnit ovat hyvin suosittuja ja opastuksia järjestetään ranskaksi ja englanniksi. Paikka kiertokäynnille kannattaakin tehtä etukäteen museon nettisivujen kautta!

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Tämä on maailman ensimmäinen korkean paikan observatorio – ja siellä voi käydä

Pe, 08/12/2016 - 10:57 Jari Mäkinen
Pic du Midin kupoleita

Pyreneiden huipulla, Ranskan eteläosassa lähellä Espanjan rajaa sijaitsee Pic du Midi. Se on eräs vuorijonon korkeimmista huipuista ja ensimmäinen, jolle aikanaan rakennettiin tähtitieteellinen observatorio. Nyt paikka elää uutta elämää turistikeskuksena, missä on edelleen tilaa myös tutkijoille.

”KesälläPyreneet eivät ole yhtä kuuluisat kuin Alpit ja suomalaiset eksyvät näille vuorille kovin harvoin, mutta se ei vähennä Pyreneiden kauneutta. Kun niitä lähestyy, ne nousevat jylhänä rintamana esiin horisontista ja muuttuvat lähemmäksi ajaessa yhä upeammiksi.

Ne ovat horisontista toiseen kurottava vuorenhuippujen ketju. Ja huipuista yksi on kuuluisin: Pic du Midi.

Tämä 2876 metrin korkeuteen nouseva huippu erottuu selvästi vuorijonon länsipuolella, Tarbesin kaupungin luota vuorille tullessa. Huippu ei ole selvästi korkein, mutta pienen pohdinnan jälkeen sen huomaa kyllä olevan viereisiä korkeamman. Lisäksi sen laella oleva möhkäle ja pitkä piikki tekevät siitä helposti erottuvan.

Möhkäle on tähtitieteellinen observatorio ja piikki on korkea TV- ja tietoliikennemasto.

310 vuotta historiaa

Pic du Midin tieteellinen tarina alkaa vuodesta 1706, jolloin François de Plantade, eräs ensimmäisistä tähtitieteilijöistä, kipusi sinne havaitsemaan täydellistä auringonpimennystä.

Paikka osoittautui mainioksi myös muihin tutkimuksiin, joten sinne noustiin tekemään tähtitieteellisten havaintojen lisäksi muun muassa ilmanpaineen mittauksia.

Varsinaista observatoriota huipulle alettiin rakentaa 1800-luvun lopussa: ensimmäinen havaintotasanne valmistui vuonna 1875 ja ensimmäiset pysyvät rakennukset vuonna 1882. Projektista vastasivat kenraali Charles du Bois de Nansouty ja insinööri Célestin-Xavier Vaussenat, joiden pienoispatsaat koristavat nykyisin vanhinta observatorion rakennusta (joka nyt on ravintolana).

Aluksi havaintolaitteet tuotiin paikalle kutakin havaintokertaa varten erikseen ja niitä käytettiin tasanteen päällä. Tähän tuli parannus vuonna 1907, jolloin Benjamin Baillaud asennutti vuorelle sen ensimmäisen kupolin ja sen sisälle teleskoopin. Kyseessä oli eräs aikansa suurimmista tähtitieteellisistä havaintolaitteista, 50-senttisellä linssillä varustetun kaukoputken.

Sen ensimmäinen kuuluisa havainto oli kuitenkin hieman kyseenalainen, sillä putkella otettiin vuonna 1909 aikansa parhaat kuvat Mars-planeetasta ja "varmistettiin" Marsin kanavien olemassaolo. Ne tosin ymmärrettiin myöhemmin Marsin pinnan värivaihteluiksi, jotka – etenkin vilkkaan mielikuvituksen kanssa – näyttivät kanavilta.

1900-luvun alussa observatorio laajeni, sinne tuotiin lisää teleskooppeja, rakennettiin useampia kupoleita ja havaintotasanteita, sekä asuintiloja laajennettiin.

Sähkö observatorioon vedettiin vuonna 1949, tosin jo sitä ennen käytössä oli pieni generaattori.

Vanhojen kivirakennusten lisäksi observatorio sai 1960-luvun alussa uuden, vaalean "yhteiskäyttörakennuksen". Nimi tulee siitä, että tähtitieteilijöiden lisäksi sitä käyttivät säätieteilijät, televisioantennin hoitajat sekä lentosuunnistukseen käytettyjen radiolaitteiden operaattorit.

Observatorion kulta-aikaa oli 1960-luku, jolloin sinne tuotiin useita uusia kaukoputkia. Ensinnä sinne asennettiin tykkiä muistuttava aurinkoteleskooppi, joka on edelleen (tosin paljon paranneltuna) käytössä.

Sitten, vuonna 1963 NASA rahoitti Pic du Midille uuden, 106-senttisellä peilillä varustetun teleskoopin, jonka tärkein tehtävä aluksi oli kartoittaa Kuu Apollo-lentoja varten. Sittemmin sitä on käytetty parhaimpien maapallon pinnalta otettujen planeettakuvien ottamiseen.

Atlantilta tuleva tasainen ilmavirtaus ja observatorion korkea sijainti tekivät siitä 1960-luvun parhaan paikan etenkin valokuvien ottamiseen, ja yhä edelleenkin muutamana päivänä vuodessa paikka kykenee luonnonmenetelmin samaan kuvanlaatuun kuin adaptiivisella optiikalla varustetut nykyaikaiset huipputeleskoopit.

Pic du Midin suurin kupoli rakennettiin 1980-luvulla ja sen sisälle laitettiin kaksimetrinen peiliteleskooppi. Kupoli oli aikanaan eräs ensimmäisistä ilman turbulenssia vähentämään suunniteltu kupoli, sillä sen aukko on vain putken suun kohdalla oleva reikä.

Hyvästä konseptistaan huolimatta teleskooppi ei kuitenkaan enää pärjännyt uudemmille Chilen, Havaijin ja Kanarian saarten kaukoputkille, joten mielenkiinto jo ikääntynyttä Pyreneiden observatoriota kohtaan hiipui. Lopulta, vuonna 1994 tehtiin päätös observatorion lopettamisesta.

Midi-Pyrénéen aluehallinto asettui kuitenkin päätöstä vastaan ja käynnisti suuren hankkeen observatorion pelastamiseksi sekä muuttamiseksi turistinähtävyydeksi. Tämä onnistui, observatoriota kunnostettiin ja muutettiin vuosien 1996 ja 2000 välisenä aikana, ja sen jälkeen Pic du Midistä on tullut alueen eräs vetovoimaisimmista nähtävyyksistä.

Ja mikä parasta, siellä tehdään edelleen tutkimusta. Etenkin aurinkoteleskoopit ovat voimissaan, kuten myös harrastajien operoima 60-senttinen kaukoputki.

Tervetuloa Pic du Midille!

Legendaarinen observatorio on siis nyt avoinna turisteille, ja paikalle pääsee kätevästi köysiradalta La Mongien hiihtokeskuksesta. Ylös vaijerin varassa kiikkuessa voi katsella muun muassa alla kiemurtelevaa tietä ylös Tourmalet-huippua, joka on eräs Tour de Francen klassikkonousuista.

Itse asiassa Tourmalet'n luota vie Pic du Midin luokse myös tie, mutta tie on tarkoitettu vain huoltoajoon, ja sen päässä olevalta tasanteelta täytyy nousta kävellen vielä noin 600 metriä ylös observatoriolle. Tie ja loppuvousu ovat kuitenkin erittäin hyviä patikointiin.

Köysiratoja on itse asiassa kaksi: ensimmäinen on suurempi hiihtokauden aikaan väkeä lähimmälle huipulle kuljettava hissi, ja sen jälkeen täytyy ottaa toinen, hieman pienempi kondoli, joka kulkee huimasti korkealla ylös observatoriolle. Korkeanpaikankammoisten kannattaa pitää silmät kiinni – ja lohduttautua sillä, että tätä uutta hissiä aiemmin ylös mentiin 1960-luvulla rakennetulla puhelinkopin kokoisella hissillä.

Hissillä, jonka sisällä kirjoittaja jäi havaintomatkallaan 1990-luvun alussa jumiin radan korkeimmalle kohdalle. Siinä ennätti katsoa maisemia!

Saapuminen hissillä observatoriolle on todella upea, sillä linnamaisesti kivestä tehty rakennelma piirtyy kauniisti sinistä taivasta vasten. Talvella se on lumipeitteinen ja sen reunoilla on jättimäisiä jääpuikkoja.

Pic du Midillä

Paikalla voi kierrellä nyt varsin vapaasti ja ammoiselta havaintotasanteelta voi katsella eri puolille vuoristoon. Osa teleskoopeista on hyvällä säällä auki. Ravintolassa voi syödä ja juoda, ja museokaupassa voi ostella kaikkea sellaista tavaraa, mitä museokaupoista yleensä voi ostaa.

Ja museo-osa itse on varsin mainiosti tehty. Se erittelee paitsi tähtitiedettä ja avaruutta yleensä, niin myös mutkittelee observatorion sisällä kertoen sen historiasta. Sisäänkäynti museoon tapahtuu jännästi hissillä, joka on kuin aikakone avaruusmatkalle.

Kenties vaikuttavin museossa olevista oikeista, vanhoista havaintolaitteista on 1939 käyttöön otettu koronagrafi. Kyseessä on Bernard Lyot'n kehittämä kaukoputki, jonka avulla voitiin ensimmäisen kerran tutkia Auringon ympärillä olevaa kuumaa kaasukehää muulloinkin kuin vain täydellisten auringonpimennysten aikaan. 

Pic du Midillä voi myös yöpyä, ja jos siihen riittää suinkin aikaa, kannattaa niin tehdä: tähtitaivas on paikalta erinomainen. Tässä auttaa se, että koko lähiseutu on eräs maailman harvoista virallisesti määritellyistä pimeän taivaan reservaateista. Kaikkien lähikylien katulamput ja muu valaistus on suunniteltu siten, ettei taivaalle hohda yhtään ylimääräistä valoa.

Myös huonolla säällä Pic du Midi on erittäin vaikuttava! Tähtiä tai taivasta ei silloin juuri näy, mutta myrskyn kokeminen vuorenhuipulla (turvallisissa oloissa) auttaa kunnioittamaan luonnonvoimia – ja ennen kaikkea oikullista vuoristosäätä.

Lisätietoja museosta ja mahdollisuus yöpymisen varaamiseen on Pic du Midin nettisivuilla osoitteessa picdumidi.com. Nettisivusto on valitettavasti vain ranskaksi, mutta observatorion matkapuhelinapplikaatio (joka toimii myös museo-oppaana) on myös englanniksi ja tietoa paikasta on muillakin kielillä Pyreneiden turistioppaassa.

Paikka on avoinna ympäri vuoden. Vierailua paikalle suunnitellessa kattaa ottaa huomioon se, että kovalla tuulella köysiradat eivät toimi.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Ikkunoita desingteollisuuteen

Ti, 08/02/2016 - 11:14 Jari Mäkinen
Vitra Design Museum

Kesäinen museokierros jatkuu ja nyt liikutaan tieteen, tekniikan ja taiteen rajalla: esittelyssä on Baselissa, Sveitsissä, sijaitseva Vitra-yhtiön museo ja näyttelytila.

Vitra on sveitsiläinen huonekaluja valmistava yritys, joka on ollut 1950-luvun lopulta alkaen design-henkisten ihmisten suosiossa. Alun perin liikehuoneistojen sisustuksia valmistanut firma alkoi tuottaa silloin myös tavallisille kuluttajille tarkoitettuja huonekaluja, joiden suunnittelijat ovat – etenkin nykyisin – kuuluisia: esimerkiksi Charles ja Ray Eames ja sittemmin Verner Panton. Suunnittelijalistalla on myös mm. suomalainen Eero Saarinen.

Erityisen kiinnostavan Vitrasta tekee pari seikkaa: ensinnäkin se oli – ja on – hyvin moderni ja monissa tulevaisuuteen sijoittuvissa elokuvissa on runsaasti Vitran tuotteita, ja toiseksi, yhtiö on flirttaillut koko historiansa ajan arkkitehtuurin ja tuotesuunnittelun välillä tieteellinen pilke silmäkulmassa.

Tämän näkee hyvin yhtiön alkuperäisten tehtaiden viereen Baselin lluona rakennetussa Vitra -designmuseossa ja sen ympärille muodostuneessa VitraCampus -kompleksissa.

Alkuperäinen rakennus oli vuonna 1989 avattu, Frank Gehryn suunnittelema rakennus (yllä), joka toimii vaihtuvien huonekalusuunnitteluun liittyvien näyttelyiden pitopaikkana. Viime aikoina useat näistä ovat liittyneet enemmän tai vähemmän suoraan ergonomiaan, ja ovat olleet hyvin kiinnostavia myös tieteellisin silmin katsoen.

Nyttemmin rakennus on saanut rinnalleen koko joukon muita taloja, joista suurin on 2010 avattu Herzog & de Meuronin suunnittelema VitraHaus. Se pitää sisällään yhtiön myyntinäyttelyn, joka on kuitenkin ujutettu mukaan takavuosien tuotteiden ja niiden taustasta kertovien osastojen sekaan. Monet huonekalujen valmistukseen sekä esimerkiksi työtilojen suunnitteluun liittyvien asioiden esittelyt ovat hyvin kiinnostavia, ja niitä voi tutkistella myös ilman ihan suoraa yhteyttä yhtiöön.

 

Vitra-näyttelyä

VitraHausin vieressä on myös koko joukko design-henkisiä rakennelmia, joilla on suora tieteellinen yhteys: on pieni aurinkovoimalla toimiva autonominen kesämökki, jännällä kellolla koristeltu näkötorni ja Richard Buckminster Fuller -tyylinen halli.

Kävijät pääsevät myös visiitille yhtiön tehdasalueelle, missä on lisää arkkitehtuurihelmiä – joita tosiaankin voi ihailla niin esteettisesti kuin myös tieteellisteknisesti. Vitrassa ne molemmat yhdistyvät mainiosti.

VitraCampus, missä museokin sijaitsee, on Baselin itäpuolella Weil am Rheinissä ja lisätietoja siitä on netissä: www.vitra.com/en-br/campus

 

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Hiukkasen fysiikkaa Genevessä

Su, 07/31/2016 - 12:29 Jari Mäkinen
Microcosm

Zürichin museon jälkeen suunnataan Sveitsin ranskankieliseen osaan, Geneveen. Kaupungissa on paljon kansainvälisiä organisaatioita, joista yksi on Euroopan hiukkastutkimuskeskus CERN. Sillä on aivan upea museo – tai itse asiassa kaksi sellaista.

”KesälläCERN sijaitsee Genevessä Meyrinin kaupunginosassa aivan Sveitsin ja Ranskan rajalla hyvin lähellä kaupungin lentoasemaa. Sieltä noustessa tai sinne laskeutuessa saattaakin huomata ikkunasta omituisia rinkulamaisia rakennelmia, 50-lukuisia teollisuusrakennuksia, 70-lukuisia toimistotaloja sekä aivan uuden metallisen pallon, jotka kaikki kuuluvat CERNin ydinkampukseen.

Itse tutkimuskeskus on levittäytynyt LHC-kiihdyttimen myötä laajemmallekin alueelle, mutta paikalle tulevan yleisön kannalta tällä ei ole merkitystä: vain keskuspaikassa oleviin museoihin pääsee ilman erikoisjärjestelyjä käymään.

Tiedeturistin kannalta kiinnostavia kohteita on siis kaksi. Ensimmäinen on CERNin museo, nimeltään Microcosm, eli Mikrokosmos.

Se on CERNin kampusalueella sisäänkäynnin luona, ja siellä on paljon hiukkastutkimuksen historiaan liittyviä laitteita (muun  muassa tietokone, jolla WWW kehitettiin), osia vanhoista hiukkaskiihdyttimistä sekä hyvin havainnollinen osasto, missä kerrotaan hiukkastutkimuksesta sekä hiukkasfysiikasta laajemmin.

Näyttelyssä voi mennä myös ikään kuin kiihdyttimen sisään ja ihailla mm. LCH-kiihdyttimen koeaseman täysikokoista mallia. Nykyinen näyttely uudistettiin vuoden alussa, joten se on vielä nyt paitsi tuore ilmeeltään, niin myös ajan tasalla sisällöltään.

Alun perin Microcosm oli ainoa CERNin yleisölle avoin kohde, mutta nyt sitä täydentää tien toisella puolella oleva 40 metriä halkaisijaltaan oleva upea metallinen pallo, jonka sisällä on toinen hiukkasfysiikkaa esittelevä näyttely.

 

Tämä Globe ei ole virallisesti CERNin oma näyttely, vaan paikka on Globe of Science and Innovation -säätiön hallinnoima paikka, joka avattiin paikalla vuonna 2004 CERNin 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

Sen sisällä on "Hiukkasten maailma" -niminen interaktiivinen näyttely, joka kertoo hieman yleisemmällä tasolla kuin CERNin oma näyttely hiukkasfysiikasta sekä hiukkasten tutkimisesta; Globen näyttely on lisäksi hyvin interaktiivinen ja paikka sinällään, suuri pallo, on arkkitehtonisesti kiinnostava. Se olikin aluksi "vain" kahden geneveläisarkkitehdin, Hervé Dessimoz ja Thomas Büchin Neuchâtelissä vuonna 2002 olleeseen kestävän kehityksen näyttelyyn tekemä esimerkkirakennus, jolle näyttelyn jälkeen keksittiin loppusijoituspaikka CERNin naapurista.

CERNin alueelle pääsee Genevessä kätevimmin raitiovaunulla: linja 18:n päätepysäkki on CERN ja se lukee kaikissa liikennekartoissa ja raitiovaunuissakin. Myös bussilinja Y vie perille Meyrinin tutkimuskompleksiin.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita